Linnun koko on noin 11cm. Tähtituliperän pää ja nokka ovat väriltään kirkkaan punaiset. Pään höyhenissä on myös valkoisia täpliä. Selkä ja siivet ovat väriltään oliivinvihreät ja yläperä on punainen. Vatsa on väriltään valkoinen tai kellertävä. Tähtituliperästä esiintyy myös keltakasvoista mutaatiota, se on muuten samanlainen väritykseltään paitsi että kasvojen väri on punaisen sijasta keltainen, ja punaiset pyrstösulat puuttuvat. Linnun ääntely ei ole voimakasta, sitä usein pidetään miellyttävänä. Löysänä parvilintuna linnut ovat sosiaalisia ja niitä voidaan pitää häkissä myös muiden peippolintujen kanssa. Tähtituliperät ovat oikein kauniita lintuja. Häkiksi parille sopii peippohäkki; minimihäkkikokosuositus peipoille on noin 60 x 40 cm, korkeus 50cm ja pinnaväli 1 cm. Parempi jos häkki on suurempi. Luonteeltaan Tähtituliperät ovat yleensä rauhallisia ja tulevat hyvin toimeen sekä lajitoveriensa että muidenkin pienempien lintujen kanssa, pesinnän aikana se kuitenkin on ärhäkkä ja puolustaa voimakkaasti jopa aggressiivisesti pesäänsä.
Elinympäristö Tähtituliperää tavataan Pohjois-Australiasta. Sen elinympäristöjä ovat kosteat ruohomaat sekä soiden ja muiden makean veden kosteikoiden lähettyvillä.
Sukupuolierot koirasten ja naarasten välillä
Koiraan erottaa siitä että päässä oleva keltainen väri ylettyy koko pään ylitse. Naaraalla punaista (keltaista) esiintyy lähinnä poskilla, väri on myös himmeämpi kuin koiraalla. Urokset laulavat hiljaisella äänellä. Naaraat eivätkä laula.
Yleinen hoito Häkin oveen voi kiinnittää kylpyammeen tai laittaa häkin sisään. Ehkä ajoittain lintujen kynnet tulisi leikata.
Ruokinta Tähtituliperät ovat melko nirsoja ruoan suhteen ja voivat kieltäytyä syömästä mitään ruokaa. Harlekiinipeippojen ruoka koostuu hirssistä, kanariansiemenistä, moharicumista, rikkaruohojen siemenistä ja niiden iduista sekä hirssintähkistä. Harlekiinipeipoille voi antaa raastettua porkkanaa, paprikaa, omenoita, salaattia jne. Pari kertaa viikossa voi antaa keitettyä munaraastetta, voimaruokaa, tai kaksi - kolme jauhomatoa. Lintuhiekkaa, jossa on mukana murskattuja munankuoria ja puuhiiltä, juomavettä, mineraali-nokkakiviä ja seepiansuomuja tulee aina olla häkissä.